Kolme kovaa


Efecte Oy
Efecte Oy on historiansa aikana tehostanut yli 300 organisaation tietohallinnon toimintaa innovatiivisilla ohjelmistoratkaisuilla. Vuonna 1998 perustettu yhtiö on samanaikaisesti kasvattanut markkina-asemaansa Suomessa ja rakentanut liiketoimintaa muissa Pohjoismaissa.
– Olemme kehittäneet tietohallinnon johtamista tehostavaa ERP for IT -ratkaisua nyt 10 vuotta ja auttaneet satoja asiakkaittamme alentamaan IT-kustannuksiaan, sanoo toimitusjohtaja Kristian Jaakkola.

Codenomicon

Vuonna 2001 perustetun Codenomicon Oy:n tuotteiden avulla voidaan tunnistaa sekä tiedossa olevat että piilevät haavoittuvuudet liiketoiminnan kannalta tärkeistä tuotteista ja palveluista ennen niiden käyttöönottoa.
– Toimitamme myös palveluita IT-infrastruktuurin toimintavarmuuden varmentamiseksi ja riskiselvityksiä liikkeenjohdon päätöksenteon tueksi. Olemme vasta julkaisseet XMLtestaukseen kohdennetun palvelukokonaisuuden, kertoo Tuija Postari-Kivistö, VP Operations.

Basware Oyj

Basware on kansainvälinen ohjelmistotalo, joka kehittää ratkaisuja hankintojen, osto- ja matkalaskujen sähköiseen käsittelyyn sekä talousohjaukseen. Basware Oyj on perustettu vuonna 1985 ja se listautui Helsingin Pörssiin vuonna 2000.
– Tehokkuus on päivän sana. Hankintojen sähköistäminen tuo kulut hallintaan jo ennen tilaamista, sanoo Jukka Virkkunen, Senior Vice President, Country Manager.


Teksti: Marjaana Pihlajamäki